Lupaamme huolehtia brändistäsi vastuullisesti ja tarjoamme konkreettisia tapoja saavuttaa vastuullisuustavoitteesi ympäristöystävällisillä valinnoilla. Olemme apunasi materiaalivalinnoissa sekä suunnittelemassa tarpeidesi mukaiset kestävät ja pitkäaikaiset ratkaisut yritysnäkyvyyteesi. Huolellisten valintojen avulla voimme kiinnittää huomiota esimerkiksi materiaalien kestävyyden ja hiilijalanjäljen lisäksi kierrätettävyyteen ja vähentää näin jätteen määrää.
Rebl Group -konserni panostaa vastuullisuustyöhön ja haluamme kannustaa myös työntekijöitämme tekemään henkilökohtaisia vastuullisuustekoja. Osana Rebl Group -konsernia mahdollistamme PunaMusta Coloron työntekijöillemme verenluovutuksen työajalla kaksi kertaa vuodessa. Olemme iloisia konsernillemme myönnetystä Verenluovutus työajalla -sertifikaatista.
PunaMusta Coloro Oy on osa kotimaista näkyvyys-, paino- ja digitaalisen liiketoiminnan konsernia Rebl Group Oyj:tä. Science Based Targets -hanke hyväksyi toukokuussa 2024 Rebl Group -konsernin asettamat lyhyen aikavälin ilmastotavoitteet. Asettamamme tavoitteet ovat absoluuttiset ja linjassa 1,5 asteen tavoitteen kanssa. Näin ollen meidän tulee vähentää päästöjämme lähtötasovuodesta 2022 vuoden 2030 loppuun mennessä 42 prosentilla.
Konsernissamme on jo pitkään tunnettu painotoiminnan hiilijalanjälki ja teemme jatkuvaa, tuloksekasta työtä oman hiilijalanjälkemme minimoimiseksi. Suurin vaikutus koko konsernin päästöjen vähentämiseen saadaan painoliiketoiminnan päästöjen pienentämisestä. Olemme onnistuneet jo nyt painotoimintamme hiilijalanjäljen pienentämisessä upeasti: Vuonna 2023 hiilijalanjälkemme laski merkittävästi: 24,9 % suhteutettuna tuotettuihin tuotetonneihin.
Lisätietoa konsernimme vastuullisuudesta löydät vastuullisuusraportistamme.
Asiantuntijamme kertovat mielellään, miten voimme olla mahdollistamassa yrityksesi vastuullisuustavoitteita.
Olemme sitoutuneet henkilöstömme hyvinvoinnin edistämiseen, ja tästä esimerkkinä olemme Nolliksen eli Nolla tapaturmaa -foorumin jäsen. Foorumi on työpaikkojen verkosto, jonka tavoitteena on työturvallisuuden ja työhyvinvoinnin jatkuva parantaminen sekä hyvien käytäntöjen levittäminen. Kuten serftifikaatissammekin sanotaan: Työpaikkamme tavoitteena on kehittyä työturvallisuudessa maailman kärkeen.
Me PunaMusta Colorossa olemme sitoutuneet noudattamaan ympäristölainsäädäntöä ja kestävän kehityksen periaatteita. Laatu- ja ympäristöasioitamme johdetaan ISO 9001- ja 14001-standardien vaatimusten mukaisesti. Teknisen ja toiminnallisen laadun perustana ovat asiakkaiden odotukset sekä lait ja asetukset, joten kehitämme jatkuvasti ympäristö- ja laatuasioita.
Meidän on huolehdittava vastuullisesti paitsi omastamme, myös asiakkaidemme datasta. Siksi konsernimme on halunnut panostaa jatkuvaan kehittymiseen tällä saralla ja myös meillä PunaMusta Colorossa on ISO 27001 -standardia noudattava tietoturvan hallintajärjestelmän sertifikaatti.
Whistleblowing-ilmoituskanavan avulla pyrimme pienentämään väärinkäytöksiin liittyviä riskejä. Olemme sitoutuneet toimimaan vastuullisesti ja läpinäkyvästi. Ilmoituskanava on tarkoitettu väärinkäytösepäilyistä, kuten rahanpesusta, veronkierrosta, ympäristösuojelurikoksesta tai muusta epäeettisestä tai laittomasta toiminnasta ilmoittamiseen. Kanava on konsernimme, Rebl Groupin yritysten yhteinen.
Whistleblowing-ilmoituskanavan kautta ilmoituksen tekeminen onnistuu anonyymisti. Ulkopuolinen palveluntarjoaja, Granite, varmistaa ilmoitusten nimettömän käsittelyn. Ilmoittaja saa ilmoituksen tehtyään linkin ja numerokoodin, jonka avulla voi myöhemmin seurata asian käsittelyä ja lähettää viestejä.
Ilmoituskanavaa ei ole tarkoitettu asiakaspalautteiden tai reklamaatioiden käsittelyyn.
Olemme sitoutuneet korkeaan laatuun ja ympäristövastuuseen. Toimintaamme ohjaavat kansainväliset ISO 9001 -laadunhallinnan ja ISO 14001 -ympäristöjohtamisen sertifikaatit.
Kehitämme jatkuvasti palveluitamme asiakkaidemme odotusten sekä lakien ja asetusten mukaisesti, varmistaen sekä laadukkaan että ympäristöystävällisen toiminnan.
Osana vastuullista tietohallintoamme Rebl Group -konsernille on myönnetty kansainvälinen ISO 27001 -tietoturvasertifikaatti, joka osoittaa tietoturvallisuuden hallintamme kattavuuden ja ajantasaisuuden. Sertifiointiprosessi on auttanut meitä rakentamaan vahvan tietoturvajärjestelmän, jonka avulla vastaamme tehokkaasti muuttuviin uhkiin ja kehitämme tietoturvaratkaisujamme entistä paremmiksi.
Henkilöstömme hyvinvointi on meille ensiarvoisen tärkeää, minkä osoituksena olemme Nolla tapaturmaa -foorumin (Nollis) jäsen. Tämä työpaikkojen verkosto pyrkii edistämään työturvallisuutta ja -hyvinvointia sekä jakamaan toimivia käytäntöjä jäsenorganisaatioiden kesken. Sertifikaatissammekin ilmaistun tavoitteemme mukaisesti tähtäämme työturvallisuudessa maailman huipputasolle.
Sampsa Lilja
Liiketoimintajohtaja
Me olemme luottotiimi, joka tarjoilee seikkailun menestykseen. Ammattilaisemme tukevat sinua matkan joka vaiheessa ja auttavat sinua löytämään tuoreita näkökulmia. Me emme tyydy siihen, että brändisi vain näkyy – haluamme sen erottuvan edukseen. Olipa kyseessä tapahtumat, myymälämarkkinointi tai toimitilan ilme – teemme siitä vaikuttavan kokonaisuuden, joka puhuttelee asiakkaitasi. Tarjoamme sinulle vaihtoehtoja, joilla voit tehdä ympäristön kannalta parempia valintoja. Autamme materiaalivalinnoissa ja suunnittelemme tarpeidesi mukaiset kestävät ratkaisut.
Kerro ideasi – tehdään niistä totta yhdessä!
Brändisi ansaitsee tulla nähdyksi, ja me teemme siitä totta. Tutustu palveluihimme ja tehdään unelmistasi totta.
Raikasta toimitilojesi ilme vastuullisesti ja edullisesti - modernit pintojen uudistusratkaisut tekevät ihmeitä ilman raskaita remontteja.
Rohkeat ideamme ja tinkimätön ammattitaitomme näkyvät sadoissa toteutuksissa. Inspiroidu referensseistämme ja näe, miten saamme brändit erottumaan!
Pysy mukana PunaMusta Coloron uusimmissa käänteissä tutustumalla tuoreimpiin uutisiin.
Sukella brändinäkyvyyden trendeihin ja ilmiöihin – tutustu asiantuntijoidemme näkemyksiin ja vinkkeihin. Inspiroidu ja löydä uusia ideoita brändisi erottautumiseen.
Luovuus on DNA:ssamme ja tulokset todisteenamme – rakennetaan brändillesi menestystarina yhdessä!
Me PunaMusta Colorolla tuomme väriä ja fiilistä mihin tahansa ympäristöön. Tarvitsetko näyttävää myymälämarkkinointia, erottuvaa ulkomainontaa tai toimitilojen freesausta? Me hoidamme sen! Väritämme maailmaa osana Rebl Groupia. Yhdessä Profilightin, Exoven, RockOnin ja PunaMusta kanssa kapinoimme hyvien puolesta ja heidän kanssaan. It takes a REBL to start a REVLTION!
Palvelemme sinua ympäri Suomen!
Käyntiosoite: