Emoaluksemme on viime vuosina tehnyt valtavan muutosharppauksen, laajentuen uusille toimialoille yli parinkymmenen yritys- ja liiketoimintakaupan myötä. Sitä kautta mekin päädyimme osaksi tätä monipuolista kokonaisuutta.
Yhdessä muiden Rebl-yhtiöiden kanssa olemme mullistaneet roolimme asiakkaidemme strategisena kumppanina, laajentuneet joukkueena täysin uusille aloille ja markkinoille, ja luopuneet konserniimme aiemmin kuuluneesta medialiiketoiminnasta – ja juuri nämä muutokset toimivat ajurina emoyhtiömme nimen ja brändin myllerrykseen. Vanha nimi ja ilme eivät olleet linjassa sen kanssa, mitä me grouppina nykyään edustamme.
Niinpä mekin PunaMusta Colorossa olemme nyt ylpeitä rebliläisiä ja mukana hyvän vallankumouksessa, jonka kapteenina Rebl Group toimii. Me PunaMusta Coloron ammattilaiset kapinoimme tarpeellisen muutoksen puolesta – jotta asiat olisivat vaikuttavampia, toimivampia ja kiinnostavampia. Meillä on resepti, jolla tuomme väriä ja fiilistä niin myymälöihin, toimistoihin, ajoneuvoihin kuin tapahtumiinkin. Haluamme luoda arvoa, tehdä vain vaikuttavia asioita ja vahvistaa kilpailukykyäsi kumppanuudella, kunnianhimoisilla ja menestyksekkäillä yhteisillä projekteilla. Uskallamme katsoa asioita toisin ja autamme brändiäsi loistamaan poikkeuksellisilla tavoilla.
Yhdessä kunnianhimoisen Rebl-heimomme kanssa tulemme tekemään jotain ennennäkemätöntä.
– Suuntaamme yhä voimakkaammin asiakkaidemme strategian ja muutoksessa onnistumisen ja vauhdittamisen tukijaksi. Uudistamme radikaalisti asiakkaiden liiketoimintamalleja ja toimitusketjuja ratkaisuilla, jotka ajavat kasvua ja parantavat kilpailukykyä fyysisessä ja digitaalisessa kaupankäynnissä, Rebl Groupin toimitusjohtaja Arttu Sallinen lupaa.
Värikäs kapinallisuus on osa meitä – ja sen kautta syntyy jotain ainutlaatuista. Lähde siis mukaan hyvän vallankumoukseen. It takes a Rebl to start a Revltion!
Tutustu liiketoiminnan uuteen kapinalliseen, Rebl Groupiin.
Jokainen projektimme on ainutlaatuinen tarina - tutustu referensseihimme ja inspiroidu mahdollisuuksista!
Kokeneet asiantuntijamme ovat valmiina auttamaan - kerro meille unelmasi, me teemme siitä totta.
Me PunaMusta Colorolla tuomme väriä ja fiilistä mihin tahansa ympäristöön. Tarvitsetko näyttävää myymälämarkkinointia, erottuvaa ulkomainontaa tai toimitilojen freesausta? Me hoidamme sen! Väritämme maailmaa osana Rebl Groupia. Yhdessä Profilightin, Exoven, RockOnin ja PunaMusta kanssa kapinoimme hyvien puolesta ja heidän kanssaan. It takes a REBL to start a REVLTION!
Palvelemme sinua ympäri Suomen!
Käyntiosoite: