Vuoden herkullisin kirjauutuus vie kielen mennessään ja yllättää herkullisella sisällöllään. Vuoden pimeimpään aikaan ilmestyvä Sininen hetki -keräilykappale on pelastus kaikille kotivilttien alle käpertyville (etenkin suklaan) nautiskelijoille. Fazerin Sininen muistuttelee kampanjassaan rauhoittumisen tärkeydestä kiireisessä maailmassa. Me PunaMusta Colorolla olemme innoissamme saadessamme olla osa ainutlaatuisen kirjan tarinaa vastaten laadukkaan lahjarasian teknisestä suunnittelusta, painamisesta ja kasaamisesta.
Tyylikäs ja ainutlaatuinen Fazerin Sininen hetki -lahjarasia muistuttaa ulkomuodoltaan kirjaa ja kätkee sisuksiinsa kuusi suklaalevyä. Kirjan sivut ovat vielä tyhjät, sillä rasian on tarkoitus inspiroida suomalaisia kirjoittamaan ja jakamaan omia Sinisiä hetkiä.
- Kautta aikojen olemme tehneet kauniita lahjarasioita, joista on tullut kuluttajille keräilykohteita. Tänä vuonna julkaisimme rajatun erän kirjan muotoisia Sininen hetki -keräilykappaleita, jotka sisältävät palan suklaata nautittavaksi 180 päivän ajan, syyspäivän tasauksesta kevätpäivän tasaukseen kertoo Fazerin Sinisen Senior Marketing Manager Linda Lukkarinen.Suomalaisten jakamat kokemukset kootaan Sininen hetki -kokoomateokseen, joka julkaistaan vuonna 2024. Voit käydä jakamassa oman Sinisen hetkesi Fazerin verkkosivujen kautta.
Kauniin tumman sininen ja samettinen Sininen hetki -lahjarasia on elegantti, ja kirja sopii mainiosti osaksi jokaisen olohuoneen sisustusta. Toteutuksen suunnitellusta vastasi mainostoimisto SEK ja PunaMusta Coloro huolehti näppärässä yhteistyössä rasian teknisestä suunnittelusta sekä materiaalien valinnasta varmistaen, että toteutus näyttää ja tuntuu juuri suunnitellulta. Huolehdimme rasioiden painamisen lisäksi rasioiden huolellisesta kasaamisesta, joka tehtiin pääosin käsityönä. Laadukas ja viimeistelty lopputulos on kerrassaan hurmaava!
Teos on saatavilla Akateemisesta Kirjakaupasta, Kluuvikadun Fazer-kahvilasta sekä Fazerin verkkokaupasta.